Rajojen asettaminen: Miten oppia pitämään omia puoliasi?

Oletko koskaan kokenut, että sanomalla oman rajasi loukkaisit toista, tai jättäisit itsesi ilman turvaa? Rajojen asettaminen on erityisen haastavaa, jos lapsuuden traumasi ovat opettaneet sua miellyttämään muita omien tarpeidesi kustannuksella.

Mutta mitä, jos rajat eivät olekaan uhkaa, vaan keino suojella omaa itseäsi, ja sun tärkeää turvan tilaa? Tässä artikkelissa jaan, miten rajat näkyvät kehossa, ja miksi niiden asettaminen voi tuntua niin vaikealta?

Miksi rajat tuntuvat niin pelottavilta?

Rajojen asettaminen voi tuntua todella vaikealta ja pelottavalta, kun kehossa on jälki käsittelemättömästä traumasta. Kehosi saattaa reagoida ikään kuin olisit tekemässä jotain hyvinkin väärää tai vaarallista, vaikka todellisuudessa olisit vain suojelemassa omaa energiaasi.

Tämä johtuu siitä, että lapsuudessa opit turvan syntyvän mukautumisesta, ei omien tunteiden ja tarpeiden ilmaisemisesta. Yrittäessäsi nyt asettaa rajan, tai edes mietit sitä, hermostosi saattaa tulkita sen uhaksi, koska se muistuttaa aiempia tilanteita, joissa olet jäänyt yksin tai tullut mitätöidyksi.

Monesti tähän liittyy myös ylivastuullisuus, eli olet tottunut ottamaan aivan liikaa vastuuta muista. Se voi näkyä muun muassa niin, että rauhoittelet tilanteita ja yrität luoda yhteyden toiseen, vaikka toinen ei ole kykenevä siinä hetkessä käymään kunnioittavaa keskustelua. Voi myös olla, että ihmissuhteissa opetat usein toisia tai selität paljon omaa kokemustasi. Nämä kaikki kertovat liiallisesta vastuunotosta ja rajattomuudesta. Kuulostaako tutulta?

Rajat voivat tuntua uhkalta, koska ne haastavat vanhat selviytymismekanismisi, jotka ovat pitäneet sut vuosien ajan turvassa. Esimerkiksi sanoessasi: "Tuo tuntuu turvattomalta. Olen valmis keskustelemaan, mutta en tuolla epäkunnioittavalla sävyllä", ja samalla myös toimit, eli et jääkään keskusteluun, jossa ei ole kunnioitusta, saattaa sussa nousta vahva hätä tai syvä syyllisyys. Se johtuu siitä, että olet oppinut yhteyden katkeamisen olevan vaarallista ja hyvin uhkaavaa.

Kehosi reagoi rajoja asettaessasi jännityksellä, koska se pelkää niin paljon yhteyden katkeamista ja yksin jäämistä. Mutta mitä, jos rajat eivät olekaan uhka, vaan tie kohti syvempää turvallisuutta?

Miltä susta tuntuu, kun ajattelet rajan asettamista juuri nyt? Ehkä esiin nousee pelkoa, mutta voiko se herättää samalla edes pienen pienen toivon kipinän – että voisit vihdoin tuntea olosi aidosti turvalliseksi omassa elämässäsi ja ihmissuhteissasi?

Miten rajat näkyvät kehossa?

Kehosi on viisas. Se kertoo sulle, milloin rajoja tarvitaan, mutta usein emme osaa kuunnella tai ymmärtää sen kieltä. Esimerkiksi, kun tunnet paineen rinnassa, kiristymisen vatsassa tai tarpeen saada asia selvitettyä heti, kehosi yrittää kertoa, että jokin ei ole kunnossa.

Rajat eivät ole vain sanoja, ne ovat myös toimintaa tarpeen tullen sekä kehollisia kokemuksia. Kun alat kuuntelemaan näitä signaaleja, voi se auttaa sua oppia ymmärtämään, missä hetkessä on tärkeä asettaa raja.

Paine rinnassa voi olla kehon tapa kertoa, että jokin tilanne tuntuu turvattomalta. Vatsan kiristykset voivat olla merkki siitä, että jokin raja ylittyy, tai jokin osa sussa kaipaa tilaa hengittää. Keho todella yrittää viestiä meille, milloin olisi hyvä kuunnella omia tarpeitamme, pysähtyä tai jopa ottaa askel taaksepäin. Monissa tilanteissa olisikin tärkeää muistaa, että rajat ovat juuri sitä varten – ne antavat meille turvaa ja tilaa silloin, kun sitä tarvitsemme.

Mutta sen sijaan, että asettaisimme rajan, saatamme lähteä hakemaan yhteyttä tilanteissa, joissa yhteys ei oikeasti palvele meitä. Esimerkiksi silloin, kun toinen puhuu epäkunnioittavasti, ei kykene keskustelemaan, tai kun molempien hermosto on niin kuormittunut, ettei yhteys ole edes mahdollinen. Juuri näissä hetkissä kehon reaktiot ovat valtavan tärkeitä. Ne yrittävät usein kertoa: “Hei, nyt olisi hyvä ottaa tilaa. Kannattaisi huomata, ettei tämä keskustelu tunnu turvalliselta, vaan saattaa jopa pahentaa omaa oloa.”

Keho ei kuitenkaan läheskään aina toimi näin, kun trauma elää vielä meissä. Se ei automaattisesti vedä meitä pois kuormittavasta tilanteesta, vaikka se olisi luonnollisin ja tervein reaktio. Sen sijaan kehomme saattaa toimia päinvastoin: se työntää meitä kohti toista, kohti yhteyttä, vaikka tilanne on meille liian raskas. Saatamme yrittää korjata, selittää, rauhoittaa, pyytää anteeksi, tai jopa pakottaa yhteyttä silloin, kun sitä ei voi syntyä.

Ikävä kyllä traumasta selviytyneet ovat usein tottuneet kestämään liiankin paljon huonoa tai kuormittavaa kohtelua. Keho voi olla niin tottunut venymään, ettei se enää tunnista, milloin riittää. Se voi tehdä juuri päinvastoin, kuin mitä tarvitsisimme, eli se saattaa työntää meitä yhä kohti ihmistä, vaikka sisällä tuntuu paine, jännitys tai epämukavuus, joka yrittää viestiä, että olisi aika asettaa raja.

Kehon ollessa tottunut toimimaan haastavissa tilanteissa tietyllä tavalla, se voi aktivoida voimakkaan tarpeen hakeutua välittömästi toista kohti. Tällöin syntyy sisäinen kiire saada yhteys palautettua, selvittää asia heti ja varmistaa, ettei tilanne “katkea”. Samalla keho voi kuitenkin olla kuormittunut tavalla, joka oikeasti kaipaisi rajaa ja hengähdystilaa.

Näin syntyy tilanne, jossa toiminta suuntautuu kohti yhteyttä, vaikka kehon signaalit viestisivät, että olisi tärkeää pysähtyä ensin itseä varten. Tarve saada asiat selviksi heti, selittää lisää, opettaa toista tai varmistella jatkuvasti, on kehon vanha selviytymiskeino varmistaa, ettei yhteys katkea. Halu ratkaista tilanne heti, vaikka toinen ei olisi valmis puhumaan, tai on puolustus- tai hyökkäyskannalla, voi olla kehon keino suojella sua vanhalta pelolta – pelolta tulla jätetyksi yksin vaikeiden tunteiden kanssa.

Keho ei siis läheskään aina sano: “mene pois”, vaikka jossain tilanteissa rajan sanominen ja oman tilan ottaminen olisi nimenomaan paras ratkaisu, jotta saat tilaa tutkia, miten voit itse juuri sillä hetkellä, ennen kuin menet takaisin kohti toista.

Jos huomaat hakeutuvasi väkisin kohti yhteyttä samalla, kun sisälläsi kiristää tai pelottaa, se voi olla merkki siitä, että tarvitset ensin hetken omaa rauhaa ja oman rajan tunnistamista, jotta voit palata tilanteeseen turvallisemmin.

Lopuksi

Rajojen asettaminen on lähes jokaiselle traumataustaiselle alkuun hirvittävää, pelottavaa ja uhkaavaa. Mutta niin on myös rajattomuus. Siitä huolimatta, että lapsena et olisi selvinnyt yksinjäämisestä, niin nyt aikuisena selviät kyllä – vaikka se voi joskus tuntua täysin päinvastaiselta.

Rajat ovat usein yllättäviä tilanteita, ja siksi itse opetan, että ensin kannattaa alkaa käydä rajakeskusteluita jälkikäteen. Se tarkoittaa, että et alkuun edes odota sanovasi kyseisessä tilanteessa mitään. Sen sijaan rauhassa jälkikäteen, kun olosi on helpompi, käyt läpi itsellesi sitä, miten olisit voinut toimia, ja mitä olisit konkreettisesti voinut sanottaa toiselle. Sitten jälkikäteen asetat sen rajan, koska milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Rajan asettamista opetan hyvin konkreettisesti Oman voiman loistajaksi -valmennuksellani.

Muista, että rajat eivät missään nimessä ole rankaisu toista kohtaan, eikä myöskään uhkaus tai kosto, vaan keino suojella omaa energiaasi. Rajojen asettaminen on matka kohti omaa turvallisuuttasi ja autenttisuuttasi. Se on monesti hyvin pitkä matka, mutta jokainen pienikin askel on merkittävä.

Kun opit kuuntelemaan kehoasi ja ilmaisemaan tarpeitasi, alat rakentaa elämää, jossa sun ei tarvitse enää selviytyä, vaan voit elää ja ihan oikeasti saada kunnioittavaa kohtelua, mitä todella ansaitset. 💖